lauantai 17. marraskuuta 2018

Jukka-Pekka Palviainen: Allu ja salainen ihailija

Jukka-Pekka Palviaisen Allu ja salainen ihailija on hyvin perinteinen ja aivan ihana lastenkirja. Kirjan pääosassa on Allu (oik. Alexandra), joka perheineen muuttaa asumaan idylliseen Kuoppakylään, jossa on vanha rautatieasemarakennus myynnissä.

Allun perheeseen kuuluvat lisäksi isoveli Aapo, sekä äiti ja isä. Uuden kodin myötä lapset pääsevät myös hankkimaan koiranpennun, jota ovat jo kauan halunneet. Kirjassa koiranpentuarki kuvataan varsin seesteiseksi. Koira onkin ihan irrallaan lasten mukana touhuamassa, mutta niinhän lasten kirjoissa kuuluukin olla.

Rautatieasemalla Allu tutustuu konduktööri Artturiin. Ja hän alkaa saada salaperäistä ihailijapostia. Esimerkiksi kahvilassa leivoksen sisältä löytyy ihana viesti: Olet söpö! Pian Allu tutustuu myös uuteen poikaan, Markukseen.

Uusi koti on varsin viehättävä paikka, tosin sieltä kuuluu öisin salaperäisiä ääniä, joita Allu ja Aapo alkavat selvittelemään. Kirjassa on siis juuri sopivasti myös jännitystä. Christel Rönns on kuvittanut kirjan oivallisella tavalla. Lopulta Allu saa kutsun salaperäisille treffeille ja viestien lähettäjäkin saadaan lopulta selville. Mutta mikä mahtoikaan olla yöllisten äänien aiheuttaja, ei kai rautatieasemalla kummittele?

Allu elää ydinperheessä, jossa ei suurempia ongelmia ole. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kesäaikaan, elämä on varsin huoletonta. Kirja on siis hyvänmielenlukemista monen ikäisille.

Kirjaan on ilmestynyt myös jatko-osa Allu ja salaperäinen opettaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti